Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

VuokraajahakuYksityishakuEsterataharjoitukset 20.5Koulurataharjoitukset 27.5

 

WE valmennus 15.11.2017

Vuoden viimeisessä WE-valmennuksessa pidetään kaksi ryhmää: ratsukoille, jotka eivät ole ennen kokeilleet lajia ja ratsukoille, joille laji on edes jokseenkin tuttu. Uusien tuttavuuksien kanssa tutustumme yleisesti WE:n esteradan esteisiin ja edistyneempien kanssa tutustumme garrocha-keihäisiin ja harjoittelemme vanerihärän keihästämistä! Kumpaankin ryhmään mahtuu mukaan neljä (4) ensimmäistä ilmoittautujaa!

Working equitation (suom. työratsastus) on Espanjassa kehitetty vastine lännenratsastukselle. Laji kehitettiin alkujaan helpottamaan karjanajoa, mutta nykyisin se on kasvattanut suosiotaan harrastajien keskuudessa. Laji kytkeytyy klassiseen kouluratsastukseen monella tapaa, tehtäviä suorittaessa hevoselta vaaditaan kuuliaisuutta ja herkkyyttä. Lue lisää working equitationista ja ratsastettavista esteistä Wefin sivuilta!

 

Haluatko mukaan?

Ilmoittautuminen valmennukseen tapahtuu alla olevaan vieraskirjaan seuraavassa muodossa: (Huomaathan, että yhdeltä tallilta voi osallistua vain yksi ratsukko per ryhmä!)

Ryhmän numero (rivinvaihto)
Ratsastaja - Ratsu - linkki hevosen sivulle

Valmennuksessa

Valmennuksen suorittaminen (molemmat ryhmät) vaatii vastaamista alla oleviin kysymyksiin. On jokaisesta itsestä kiinni, kuinka laajasti kysymyksiin vastaa. Vastausten muoto on vapaa, mutta päiväkirjamuoto suositeltava. Kun kysymyksiin on vastattu, ne lähetetään alla olevaan vieraskirjaan. Vastausten pohjalta kurssilaiset saavat kurssin vetäjältä lyhyen henkilökohtaisen palautteen. Kuittaukset tulee lähettää 10.11.2017 mennessä, tai paikka valmennukessa menetetään.

Jokainen hevonen varustautuu valmennukseen turvakypärä päässä (myös turvaliivi suositeltava). Hevoselle tavalliset suitset ja satula. Edistyneempien ryhmässä raippa on kielletty, kannukset kuitenkin sallitaan.

 

(Ruotsalaisen Ulrika Pernlerin videota katsomalla saa ehkä lisää käsitystä valmennuksen tehtävistä)

Kysymykset ryhmälle 1 (alkeet)

Varsinaiset kysymykset merkitty punaisella. Vastaaminen vaatii koko tekstin lukemista.

  1. Tutustutaan maasta käsin esteisiin. Maneesiin rakennettu pujottelu, tynnyriapila, kannukuja ja silta. Miten hevonen reagoi tynnyreihin ja muihin elementteihin? Kävelkää kannukujan läpi, sillan yli ja tynnyreiden välistä taluttaen.
     
  2. Selkäännousu. Taivutellaan hevosia itsenäisesti elementtien ympäri ja pujotellaan. Toivottavaa olisi, että jokainen pystyisi ratsastamaan ohjat yhdessä kädessä. Miten tämä onnistui (miksi ei)? Tärkeää on muistaa jääntää pohje- ja painoavuilla ja pitää ohjasta vain asetus.
     
  3. Kannukuja. Ratsastetaan ensin kujan läpi, hevosen on oltava rentona. Seuraavalla kerralla pysähdytään niin, että kannutolppa jää ratsastajan kohdalle. Nosta käsi suoraksi sivulle ja kumarru kohti kannua, älä kuitenkaan koske siihen. Oliko hevosellesi vaikeaa seistä paikallaan, entä miten se reagoi, kun kumarruit sivulle? Seuraavalla kierroksella nostetaan kannu ilmaan vapaalla kädellä ja siirretään toiselle puolelle tolpannokkaan vaihtamatta kannua toiseen käteen. Kuinka tämä onnistui?
     
  4. Silta. Kävellään sillan yli ja annetaan hevosen haistella siltaa halutessaan. Ratsut voivat pelätä siltaa, kopauttaa sitä kaviolla tai haistaa ja maistaa. Millainen oli hevosesi ensikohtaaminen sillan kanssa, entä miten se reagoi puisen sillan päällä kävelyyn?
     
  5. Seuraavaksi pujotellaan ravissa ja laukassa. Onnistuiko tämä ohjat yhdessä kädessä? Ratsastetaan ravissa/laukassa kohti siltaa ja siirretään käyntiin ennen, silta suoritetaan aina käynnissä. Reagoiko hevosesi apuihin hyvin, oliko silta helpompi/pelottavampi toisesta suunnasta?

Kysymykset ryhmälle 2 (edistyneet)

Varsinaiset kysymykset merkitty punaisella. Vastaaminen vaatii koko tekstin lukemista.

  1. Itsenäisesti hevosen tutustuttaminen esteisiin maasta käsin. Maneesiin rakennettu pujottelu, tynnyriapila, silta, kannukuja ja vanerihärkä. Myös ylimääräinen tynnyri, jossa garrocha-kepit. Itsenäinen verryttely maasta käsin tynnyriapilalla, pujottelulla ja sillalla. Millaisen verryttelyn suoritit, miten hevonen kuunteli apujasi?
     
  2. Ohjat yhteen käteen. Harjoitellaan kannukujaa, kuten edellisenkin ryhmän kanssa. Käynnissä sisään, pysähdys kannutolppien kohdalle ja kannun siirto tolpasta toiseen koko ajan samalla kädellä. Peruutetaan pois kujasta ja nostetaan tehtävän jälkeen laukka noin puolen kierroksen ajaksi. Miten yhdellä kädellä peruuttaminen onnistui, kolhitteko laitoja vai oliko linja piikkisuora?
     
  3. Garrocha-kepit. Ratsastetaan käynnissä keppitynnyrin viereen ja nostetaan keppi käteen niin, että se menee kainalon alta (kuva). Pelkäsikö ratsusi keppiä, ja oliko kepin kanssa vaikeaa ratsastaa käynnissä, entä ravissa?
     
  4. Härän keihästämistä. Härän selkään on asetettu pieni rengas, joka pitää saada ongittua kepin nokkaan ja pudotettua maneesin toisessa päässä olevaan ämpäriin. Oliko härkä tai punainen rengas teille kaveri vai mörkö? Miten hevosesi suhtautui ämpäriin putoavaan renkaaseen?
     
  5. Garrocha-kepin luovutus. Ratsastetaan ravissa/laukassa kohti keppitynnyriä ja pysäytetään hevonen ilman väliin tulevia käyntiaskeleita tynnyrin viereen. Pudotetaan keppi tynnyriin, kuuluu kolahdus. Miksi tehtävä ei onnistunut teiltä ensimmäisellä yrityksellä? Lopuksi itsenäinen loppuverryttely, kaikkia tehtäviä saa vielä harjoitella valvovan silmän alla, jos tahtoo.

Osallistujat:

RYHMÄ 1 (alkeet) 2/4
Siri Peurankoski - Paranoid Hopper kuitattu
Felissa - Vanan Kauro kuitattu

RYHMÄ 2 (laji jo tuttu) 3/4
Tyra Öhrn - Ankka kuittaus tulossa
Niina Järvinen - Petteri kuitattu
Milja - M.B. Lemonetta kuitattu
ratsastaja - ratsu

 

Havainnollistamisen vuoksi: vasemmalla apila ja oikealla kannukuja. Sivun ylimmässä kuvassa silta, keskimmäisessä vanerihärkä ja garrocha-keppi.

 [ Kirjoita ]

Nimi: Tyra "Tirppa" Öhrn
Kotisivut: http://mollum.net/wallan

22.11.2017 16:19
Tonnikeiju oli ollut taas aivan parhaimmillaan.

Heti Rihtniemen tallipihassa Tonnikeiju oli irvistänyt häijysti ykkösryhmän pullealle suomenhevosruunalle. Mulla oli vähän sellainen fiilis, että nyt kun tonnikeiju venttasi, se oli kahta kamalampi kärmes. Seuraavaksi se oli lyönyt liinat kiinni heti Rihtniemen maneesin ovella. Se oli tamman tapa viestiä, että haista paska. Kyss reven på svenska. Tonnikeiju tapitti maneesin seinään nojaavaa roderaippaa. Sen korvat oli tiukasti luimussa ja se kaiketi funtsi, miten se oli viimeksi brakannut maneesin lattiaan blondin narunpyörittelykurssilla. Posttraumaattinen stressireaktio, arvioisi keittiöpsykologi.

Sitähän sanotaan, että hevoset ovat saaliseläimiä. Saaliseläimen selviytymiselle olennaista on hyvin kehittynyt pakovietti. Tonnikeiju ei kuitenkaan liikahtanut. Tapitti vain. Tapitti niin kauan kunnes oli varma, että mä olin tuntenut koko skaalan aina vihasta polttavasta häpeään. Tilanne ei ollutkaan enää päällä. Allt är bra. Älkää hei vain luulko, että mun ja tonnikeijun suhteessa mikään rakentuisi kunnioitukselle. Ei molemminpuoliselle. Ei edes yksipuoliselle. Mä olin aika varma, että valmennuksen jälkeen meidän kuljetusauton pyyhkijän välissä olisi seuraavan narunpyörittelyhetken esite.

Tai paikallisen palvaamon yhteystiedot.

Blondi oli sitä mieltä, että me hyödyttäisiin siitä, että esteisiin tutustuttaisiin maasta käsin. Me oltiin Tonnikeijun kanssa nähty vaikka mitä kenttäkilpailuiden maastokokeilla: loiskittu vesiesteillä, kaatuiltu ja kierrelty. Kenttähevoset kun eivät pelkää mitään. Paitsi yksittäisiä kouluraippoja. Blondin selittäessä mulle tynnyriapilan läpi ratsastettavaa reittiä kaiketi kuudetta kertaa, oli tonnikeijulla jo osa vanerihärästä suussa. Hetken, oikeasti ihan vain hetken, että vanerihärän maali olisi myrkyllistä.
Onneksi Ankka on aivan huikea ratsu.

Olihan sen hieman pulleampi ja painavampi venttaamisen myötä. Mutta se teki hommansa samalla ilolla kuten aina ennekin. Samaa ei voinut sanoa ratsastajasta. Sen jälkeen kun mä olin ratsastanut tynnyriapilan kolmatta kertaa väärin, puuttui Rihtniemen blondi asiaan. Se viittoi suurieleisesti ja käveli itsekin tynnyriapilan läpi, ihan vain siksi, että hahmotushäiriöinenkin ymmärtäisi. Blondi ei aivan tajunnut mun heittoani ratapiirroksesta.

Tonnikeijun sielunelämä ei järkkynyt vaikka estetolpan nokassa olikin kannu. Tai törkeästi flirttaileva poni. Mä olin ymmärtänyt, että työratsastus oli vastine lännenratsastukselle. Mä pohdin sitä kannun funktiota ja olin aika varma ettei sellaista ollut. Tonnikeiju peruutti aivan tuskallisen hitaasti, ainahan se oli sellainen ollut, mutta nyt se oli jo liioiteltua. Onneksi täällä oli niin vakavaa porukkaa, ettei kukaan imitoinut kuorma-auton peruutusääntä. Kannukujan jälkeen Tonnikeiju nosti riemukkaan laukan ja mä rapsutin sen mustanpuhuvaa harjantyveä. Meilläkin oli joskus ihan kivaa.

Luudanvarret, joilla oli kauniimpi etelä eurooppalainen nimitys, eivät pelottaneet tonnikeijua. Luudanvarren kanssa ratsastaminen oli hieman kuin vitsan kanssa ajaminen. Hankalaa. Etenkin kun ratsasti hevosta joka assosioi kaiken puisen joksikin syötäväksi. Aina välillä Tonnikeiju käänsi rumaa päätään järsiäkseen luudanvartta. Mun oli pakko tunnustaa blondille, että ikä oli heikentänyt mun näköä sen verran, etten mä ehkä aivan handlannut vanerihärän seivästämistä. Perustelin tätä sillä, että olisi kaiketi kaikkien turvallisuuden ja edun mukaista, ettei me seivästeltäisi tonnikeijun kanssa yhtään mitään.

Tonnikeiju otti tehtävän niin kamalan tosissaan, että mua alkoi vähän naurattamaan. Se painoi korvansa totisesti luimuun ja vilkaisi vanerihärkää häijysti. Tonnikeijusta oli ehkä tullut maailman hitain, mutta ehkä siksi mä ehdin seivästää sen kirotun renkaan. Rengas ei kyllä pudonnut ämpäriin asti, vaan sen viereen, mutta Rihtniemen blondi kommentoi, että olisiko aika hakeutua optikolle.

Kun blondi kertoi, että luudanvarsista päästäisiin eroon seuraavassa tehtävän aikana, olin mä aika onnellinen. Tonnikeiju olin taas tosi hyvä, mutta mä ryssin sen luudanvarren palautuksen. Mä en yksinkertaisesti snaijaa, miten mä en voinut osua tynnyriin paikallaan seisovan hevosen selästä.

Mä en myöskään aivan ole hogannut, että miksi mä aina ilmoitan Tonnikeijun näille kursseille.

Nimi: Felissa Lundqvist
Kotisivut: http://raitatossu.net/felissa/vanankauro.html

11.11.2017 12:17
Maneesin ovelle asti Karu käveli kuin mikä tahansa muukin päivä, mutta yhtäkkiä se teki täyspysähdyksen ja muuttui vähän levottomaksi. Ruuna pärski ja kyttäsi ympärilleen ja minä koitin selittää, että olethan sinä nuo jutut nähnyt jo sata kertaa maneesin laidalla. Kotitallin maneesistakin saadaan näköjään huippujännä paikka, kun sen keskelle asetellaan pujottelutolppia ja muita elementtejä. Kävelimme rauhassa muiden ratsukoiden kanssa ympäri maneesia ja nuuhkimme kaikkein pelottavimmat jutut. Pikkuhiljaa ruuna rauhoittui ja pääsin nousemaan selkään. Jatkoimme selästä käsin alkukäyntejä ja vetäjämme joutui kahdesti muistuttamaan minulle siitä, että ohjat pidetään vain yhdessä kädessä. Olihan se ihan tuttu juttu westernhistoriastamme, mutta päässyt taas unohtumaan.

Ensimmäisenä tehtävänä oli kannukuja, mutta olimme onneksi suoritusvuorossa vasta viimeisenä. Ehdin katsoa vähän mallia muilta ja miettiä, miten Karun kanssa tehtävästä suoriutuisi parhaiten. Karu on todella herkkä painoavuille ja tasapainon horjuessa se saattaa hermostua. Paikoillaan seisominen sujui kuitenkin yllättävän hyvin, vaikka minä kumarruin ja heiluin satulassa kuin viimeistä päivää. Siltaa olin itse jännittänyt eniten ja vaikka maastossa Karu ei oikeasti säiky yhtään mitään, oli maneesiin rakennettu matala silta aivan maailmanlopun asia, aivan kuten pelkäsinkin. Pääsimme siltaa niin lähelle, että seuraava askel olisi jo ollut sillan päällä, mutta sitä askelta en saanut pölvästiä ruunaani ottamaan. Lopulta pääsimme sillan yli, kun menimme aivan toisen valmennukseen osallistuneen hevosen häntäjouhissa roikkuen. Seuraava sillanylitys molemmista suunnista sujuikin sitten ongelmitta.

Viimeisenä oli pujottelutehtävä, minkä tiesin olevan meille helppo. Karu vanhana westernhevosena innostui vauhdista ja siitä oikein huomasi, miten se teki kaikkensa selvittääkseen pujottelutolpat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Tähän mennessä onneksi ohjien yhdessä kädessä pitäminen oli ehtinyt iskostua taas selkärankaani ja tuli aivan luonnostaan. Lopuksi ratsastimme vielä siltaa kohti laukassa ja siirryimme juuri ennen sitä käyntiin. Nyt silta oli Karun mielestä jo niin tuttu ja turvallinen, että meinasimme vahingossa ylittää sen kerran laukassa.. Loppuverryttelyssä Karu ei olisi millään malttanut ravailla rauhassa, joten minulla oli täysi työ oikeasti saada meno rauhoittumaan ja ruuna tajuamaan, että tämän päivän työt on nyt tehty.

Supermielenkiintoinen ja kiva valmennus! Kiitos tästä <3

Vastaus:

Voi Karu, miten asiat voivatkin muuttua jänniksi kun niiden sijaintia muutetaan! Toimit kuitenkin hevosesi kanssa rauhallisesti ja sait sen omalla tyyneydelläsi rauhoittumaan. Yhdellä kädellä ratsastaminen on yllättävän vaikeaa sitä monta kertaa kokeilleellekin, ja suosittelenkin silloin tällöin harjoittelamaan yhdellä kädellä ratsastamista, sillä se pakottaa ratsastajan käyttämään enemmän istuntaa ja pohjeapuja. Sillan luona voit antaa Karulle pitkät ohjat, jotta se saa nuuhkia siltaa. Yleensä hevoset ylittävät sen automaattisesti, kun saavat ensin haistella ja maistella juttua, jonka yli pitäisi kävellä. Ja kun hevonen viimeis astuu sillalle, muista kehua sitä paljon. Pujottelu sen sijaan näytti olevan ihan teidän lajinne, kuten lopputunnista koko working equitation, lajin nopeusluokat olisivat varmasti ihan teidän juttunne! Ensi kerralla voitte ilmoittautua vaativampaankin ryhmään. :)

//Ja ihanaa että tykkäsit valmennuksesta, tavoitteena olikin saada tästä mielenkiintoinen. :D

Nimi: Niina Järvinen
Kotisivut: http://miivin.net/yksarit/petteri/

10.11.2017 21:17
En ollut ihan varma, että oli ollut fiksu idea lähteä Petterin kanssa WE-valmennukseen. Varsinkaan, kun ei ilmoittauduttu alkeisryhmään, vaan porukkaan, jossa laji oli kaikille jo tuttu. Oltiinhan me käyty alkeita treenaamassa Rihtniemen ensimmäisessä WE-valmennuksessa, mutta jouduin myöntämää, että treenaaminen oli jäänyt vähemälle. Opit olivat jotenkuten minulla muistissa, mutta onneksi Petteri yliuteliaana ja -innokkaana ei karttanut outojakaan asioita.

Maneesissa verrytellessämme allani oleva poni tuntui vain odottavan lupaa ampaista liikkeelle, eikä ihan hiljaisessa vauhdissa. Working equitationissa oli tarkoitus ratsastaa yhden käden ohjasotteella, mutta vieraasta ympäristöstä jännittyneen ponin kanssa en siihen tässä vaiheessa ryhtynyt. Viime aikoina emme olleet juuri käyneet ulkopuolisissa valmennuksissa ja kilpailuissa, jonka selkeästi huomasi ponistani. Luojan kiitos se lähti pikkuhiljaa rentoutumaan, hakeutumaan tuntumalle ja kuuntelemaan pohkeita sekä taivuttavia apuja. Ravissa uskalsin laskea toisen käteni irti ohjista, vaikka luotto poniin ei ollutkaan suurimmillaan, alkuun pidin käden satulan etukaarella valmiina ottamaan ohjista salamannopeasti kiinni Petterin aloittaessa törttöilyn.

Jossain vaiheessa varsinainen valmennuskin ehti alkaa. Mulla ja punakuonoponilla oli yhä omat säätömme, mutta kyllä me muiden tahdissa pysyttiin. Kannutolppien kohdalla kiitin, että kyse ei ollut oikeasta, lasisesta kannusta, se olisi hajonnut pirstaleiksi useampaan otteeseen Petterin saadessa mitä erikoisempia ideoita päähänsä. Yhdellä kädellä peruutuskin meinasi äityä aikamoiseksi farssiksi. Olihan se aikamoista kiemurtelua. Juulia muistutteli minua siitä, että yhdellä kädellä ratsastaessani jouduin kiinnittämään huomiota saman käden vaikutukseen molempiin ohjiin, mutta se ei kyllä ollut ongelma – ongelma oli se, että Petteriä ei olisi voinut kiinnostaa tippaakaan peruuttaa, se yritti keimailla valmennustovereilleen, jotka olivat kuin olivatkin tammoja. Laukannostot tehtävän jälkeen toki sujuivat hyvin, muutaman pukin säestäminä.

Garrocha-kepit olivat tehtävä Petterin mieleen, minun keskittymiseni meni kepin kanssa tuskaillessa ja ori pääsi puuhailemaan omiaan. Tässä positiivista oli toki se, että nenäponi ei ainakaan säikkynyt tai hämmentynyt tehtävästä. Eihän se voinut esittää, kun valmennuksessa oli mukana upeita tammoja, pahainen risteytysponi pisti parastaan, jotta tammat eivät huomaisi sen olevan risteytys. En onnistunut pudottamaan keppiä kertaakaan, vaikka se oli lähellä monesti. Varsinkin ravissa keppi heilui kainalossani aika vaarallisen näköisesti, ponin töksähtelevät askeleet eivät muuttuneet ainakaan lennokkaammiksi sen höristessä tammoille.

Petteri osoitti taas seonneemman puolensa, kun siirryttiin seuraavan tehtävän pariin. Pörheänä jo valmiiksi kulkenut poni piti härkää ihan kamalana kilpakosijana, joka ehkä hieman vaikeutti tehtävän suorittamista. Luovutinkin hetkeksi härän keihästämisen Juulian ehdottaessa, että yrittäisin vain saada ponin kulkemaan härän ohi ihan normaalissa askellajissa, ei jossain kootun laukan ja passagen välimaastolta näyttävässä askelluksessa hurjasti tuhisten. Harvoin kirosin sitä, että en ollut ymmärtänyt ruunata ponia heti sen ostettuani, mutta nyt oli yksi niistä hetkistä. Jossain vaiheessa kun härkäsiluetti ei ollut enää kamala monsteri, pääsimme tekemään varsinaisen tehtävänkin pariin kertaan. Se meni yllättävän hyvin, ja erehdyin jo kehumaan poniani, ennen kuin se totesi, että ämpärin pohjalla, jonne jätimme härän päältä poimimani renkaan, oli pakko olla herkkuja. Siinä vaiheessa garrocha-keppi viimein lensi käsistäni maneesin seinille minun tuiskahtaessani nenälleni ponin kaulalle. Seuraavalla kerralla olin varautunut tähän, ja saimmekin suorituksen onnistumaan. Saatoin siirtyä seuraavaan tehtävään hyvin mielin.

Luojan kiitos, vuorossa oli valmennuksen viimeinen tehtävä. Laukassa tynnyrin luo ja garrocha-kepin pudotus sinne. Helpommin sanottu kuin tehty, päädyin toteamaan. Petterille pysähtyminen tuntui olevan kirosana, sain ärähtää orille ennen kuin se suostui seisomaan paikallaan, sillä oli niin paljon vauhtia, että se meinasi kumota tynnyrin, jonne kepit jätettiin, nurin. Eipä siitä oikein mitään tullut, muiden ratsukoiden ollessa jo valmiita me Petterin kanssa vielä taisteltiin siitä, pitäisikö sen osata seistä paikoillaan vai ei. Onneksi tämän jälkeen vuorossa olivat loppuverryttelyt. Muut ratsukot ravailivat rennosti eteen-alas ja taivuttelivat, mutta minä keräsin ohjat kunnolla käsiini ja etsin Petterin aivojen uumenista esille sen faktan, että sen tulisi kuunnella minua eikä olla täysin ympäristön vietävissä. Se oli jo alkanut käyttäytyä fiksusti vieraissakin paikoissa, mutta nyt aikatauluista johtuva breikki kotitallilta poistumisesta oli selvästi tehnyt tehtävänsä ja Petteri unohtanut käytöstapansa.

Vastaus:

Yhdellä kädellä ratsastaminen olisi ihan hyvä lisä normaaleihin kouluratsastustreeneihin. Yhdellä kädellä ohjasotteista tulee kevyempiä, kun et voi tukeutua ohjiin vaan joudut löytämään tasapainosi muualta. Peruutuksessa voit unohtaa ohjan kokonaan, kun hevosesi liikkuu taakse, keskity sen jälkeen peruuttamaan suoraan käyttämällä pohkeitasi ja istuntaasi. Härkä on hevosille monesti alkuun hankala, eikä siitä kannata tehdä suurta numeroa. Tehtävää voi vaikeuttaa asteittain ja aloittaa juurikin tuosta ohi ratsastamisesta. On myös tärkeää, että muistat kehua ratsuasi aina, kun se tekee asiat edes sinnepäin, sillä se rohkaisee sitä jatkamaan oikeaan suuntaan. Garrochatehtävä sujui teiltä muutamista vastoinkäymisistä huolimatta hyvin, sillä sait napattua keppiin renkaan ja pudotettua sen ämpärin pohjalle. Sekä ratsastajan, että hevosen kannattaisi kuitenkin vielä treenata kärsivällisyyttä. ;)

Nimi: Siri Peurankoski

10.11.2017 10:10
Mä en oikein tiennyt, mitä me Sirkan kanssa tehtiin maneesissa. Siellä oli alkamassa working equitation valmennus, johon olin ilmoittanut meidät. Seisoin ruunani vieressä katsellen erilaisia esteitä. Me oltiin nähty niitä kyllä maneesissa Juulian jäljiltä, mutta muuten koko laji oli ihan vieras. Hevoseni oli onneksi niin fiksu, että se tyytyi tyypilliseen tapaansa vilkuilemaan uteliaasti kaikkea ja kaikkia. Ensimmäinen tehtävä oli tutustua esteisiin, joten me odoteltiin nätisti vuoroamme. Hieman nuorukaista jännitti tynnyrit sun muut, mutta yleisellä tasolla Sirkka ei ollut erikoisista esteistä moksiskaan.

Selkään päästyäni, lähdettiin me ensimmäisenä pujottelemaan. Juulia toivoi kaikkien ratsastavan yhdellä kädellä lopulta. Mä pidin alkuun ohjat molemmissa käsissä, mutta pyrin vaikuttamaan ohjilla mahdollisimman vähän. Se sujuikin ihan mukavasti, joten uskalsin siirtää ohjat vain yhteen käteen. Hetken Sirkka oli hämmentynyt, mutta herkkänä poikana tajusi homman jujun. Kunhan siellä selässä osasi ohjata minne halusi.

Kannukuja oli meille helppo. Läpi käveleminen meni ongelmitta, seuraavalla kerralla ruuna pysähtyi nätisti paikoilleen. Kurottaessani kohti kannua, Sirkka katseli uteliaana, että mitä minä puuhaan. Kolmannella kerralla ruuna oli tajunnut tolpan päässä olevan kannun ja olisi mielellään törkkäissyt sen alas. Nauraen kuitenkin sain hevosen pysähtymään taas sopivalle kohdalle ja siirrettyä yhdellä kädellä sen kannun. En ollut tarpeeksi hereillä, joten nyt Sirkka onnistui jotenkin törkkäämään kannun alas ja katseli sen matkaa korvat pyörien.

Silta jännitti hieman Sirkkaa, vaikka se oli mennyt maastakäsin näppärästi siitä yli. Ruuna pysähtyi sillan eteen ja venytti kaulaansa sitä kohti. Annoin tämän tutkia rauhassa, eihän kaikki nyt voinut nuorukaiselle helppoa olla. Päästiin vähän eteenpäin, jolloin Sirkka kunnolla tajusi mikä kopina sillasta lähti. Ruuna kopautti kerran kaviollaan, jonka jälkeen se kopisteli vähän lisää, hölmö hevonen. Nyt kuitenkin päästiin yli, vaikka kopistelu olisikin voinut Sirkan puolesta jatkua.

Pujottelu ravissa oli taas meidän heiniä, jopa ohjat yhdessä kädessä. Laukassa Sirkka ei ihan hallinnut itseään, joten otin ohjat molempiin käsiin. Siltaa me lähestyttiin laukassa, sillä mulla oli kova luotto tähän. Ennen siltaa Sirkka siirtyi sulavasti käyntiin, kuten me oltiin harjoiteltua. Sillassa ei ollut enää mitää pelottavaa, mutta kopistelemaan olisi taas haluttu jäädä. Kiltisti ruuna kuitenkin jatkoi matkaansa, kun patistelin sen sillan yli. En päässyt yli siitä, kuinka fiksu heonen mulla taas oli. Ehkä näitä voisi toistekin treenata, ei tekisi pahaa Sirkalle tottua myös tämmöisiin.

Vastaus:

Sirkka on niin ihanan fiksu, eikä se onneksi osannut aiheuttaa hämminkiä, vaikka esteet jänniä olivatkin. Kun otat ohjat yhteen käteen, ota ne niin, että ohjat tulevat nyrkkiisi eri puolilta. Silloin asettaminen onnistuu vain nyrkkiä kääntämällä, eikä hevonenkaan huomaa piteletkö ohjia yhdellä vai kahdella kädellä. Haha, Sirkka osaa onneksi suhtautua huumorilla kaikkeen! Muista, että mikäli Sirkka pudoddaa kilpailuissa kannun, sinun tehtäväsi on jalkautua ja nostaa se kesken suorituksen. Näin valmennuksessa valmentajaa voi vielä juoksuttaa, mutta kilpailuissa et voi tehdä niin. Sillalle mennessäsi työnnä kädet eteen ja anna Sirkalle tilaa tutkia estettä, on ihan normaalia, että hevoset yrittävät haistaa tai maistaa niitä, kaviolla koputtelusta puhumattakaan.

Nimi: Milja

08.11.2017 23:01
Oli mukava palata Rihtniemeen WE-valmennuksen merkeissä, varsinkin kun mukana oli myös vanhoja tuttuja edelliskerralta. Minun täytyi kuitenkin heti ensikättelyssä tunnustaa, etten ollut valitettavasti ehtinyt Netan kanssa harjoitella lajia kotipuolessa niin paljon kuin olisin halunnut. Vähän jopa epäröin tamman ilmoittamista mukaan, mutta eipä asiaa ole sen kummemmin kannattanut katua. Varsinkaan nyt kun Juulia kertoi, että hän järjestää joulukuussa WE-kilpailut ja minä haluan ehdottomasti mukaan!

Valmennus alkoi itsenäisellä esteisiin tutustumisella ja verryttelyllä, jonka tuli tapahtua maasta käsin. Juulia ohjeisti hyödyntämään verryttelyssä tynnyriapilaa, pujottelua ja siltaa. Itse suuntasin ensimmäisenä pujotteluun. Netta seurasi minua kuuliaisena tapansa mukaan heti alusta lähtien, mutta vähän jouduin herättelemään sitä, ettei käynti olisi jäänyt tyystin löntystelyksi. Tamma valpastui viimeistään sillan kohdalle päästyämme, sillä siinä tarvitsi jo luonnollisesti nostella jalkoja vähän enemmän. Ehdimme vielä lopuksi tynnyriapilalle, jossa ohjasin Netan esteen läpi ensin kokonaan käynnissä. Koska se sujui ongelmitta, ajattelin kokeilla sitä vielä ravissa. Tamma otti pikku pyrähdyksen, kun pyysin sitä eteenpäin, mutta hidasti sitten tasaiseen raviin. Saimme suoritettua sen kunnialla loppuun, minkä jälkeen Netta sai ansaitsemansa kehut.

Sitten olikin aika nousta selkään, mutta Juulia käski heti ottaa ohjat yhteen käteen. Seuraava tehtävä oli kannukuja. Juulian selitettyä mitä tulee tehdä, minä ja Netta saimme aloittaa. Ohjasin tamman kohti kujaa ja pysäytin sen tolppien kohdalle. Otin jostain syystä kannusta kamalan huonosti kiinni, mutta sain sen kuitenkin taiteiltua tiputtamatta tolpasta toiseen. Sen jälkeen pitikin peruuttaa pois kujalta. Parin ensimmäisen askeleen jälkeen Netan vasen takajalka kolahti laitaan, mutta sitten jatkoimme ilman osumia ulos. Lopuksi ohjasin tamman kaviouralle ja nostin samalla laukan. Saimme kokeilla tehtävää vielä uudestaan, jolloin peruutusreitti oli jo lähes suora, mutta ainakaan emme tällä kertaa ottaneet osumaa.

Seuraava tehtävä ei tuottanut harmaita hiuksia niinkään Netalle, mutta itselläni oli alkuun vaikeuksia ratsastaa garrocha-kepin kanssa. Onhan sitä jo monet vuodet tullut pidettyä toisenlaista keppiä kädessä, mutta raippaa pidetään kuitenkin ihan eri asennossa. Mutta ratsastus alkoi lopulta sujua niin käynnissä kuin ravissakin, kun sai suljettua kepin pois ajatuksistaan ja ratsasti kuten normaalisti yhdellä kädellä.

Kun kepin kanssa ratsastus oli tullut tutuksi, oli aika keihästää härkä. Ei sentään onneksi oikeasti. Tarkoitus oli napata kepillä vanerisen härän selästä pieni rengas ja pudottaa se maneesin toisessa päässä olevaan ämpäriin. Ensimmäisellä kerralla härkä sai Netassa aikaan väistöliikkeen, mutta toisella yrityksellä se jo muisti, että se olikin vain vanha tuttu jo edelliskerralta, vaikka silloin mitään varsinaista tehtävää sen kanssa ei tehtykään. Ämpäriin kolahtavasta renkaasta tamma ei ollut moksiskaan.

Aika kului kuin siivillä ja kaikki olivat hämmästyneitä, kun Juulia ilmoitti, että on aika siirtyä viimeisen tehtävän pariin. Kepistä emme päässeet vielä eroon, paitsi hetkellisesti, kun se piti pudottaa takaisin tynnyriin. Ennen sitä oli kuitenkin tarkoitus ratsastaa ravissa tai laukassa kohti tynnyriä ja pysäyttää ratsu ilman käyntiaskeleita sen viereen. Kokeilin Netan kanssa tehtävää molemmissa askellajeissa ja ensimmäisillä kerroilla en onnistunut pysäyttää tammaa tarpeeksi tarmokkaasti, sillä se ehti ottaa muutaman ei-toivotun käyntiaskeleen. Mutta lopulta kun takana oli onnistunut suoritus, Juulia antoi luvan aloittaa loppuverryttelyn.

Vastaus:

Esteisiin tutustuttaminen sujui Netan kanssa hyvin, toimit sen kanssa rauhallisesti ja päättäväisesti, Netta selkeästi pitää sinua johtajanaan! Kannukujalla peruutuksessa on hyvä välillä vilkuilla olan taakse, missä hevosen takaosa menee, niin sen saa peruutettua helpommin suoraan. Ensimmäisen kerran jälkeen olitte kumpikin hieman tarkempia ja peruutuksesta tuli oikein mallikas. Garrochan kanssa ratsastaminen on kieltämättä vaikeaa, mutta sait ratsastuksen näyttämään todella helpolta. Kaiken kaikkiaan teidän osalta valmennus oli ainakin näin valmentajan näkökulmasta hyvin onnistunut, saitte suoritettua kaikki vaaditut tehtävät niin hienosti, että jos kyseessä olisi ollut kilpailutilanne, olisitte varmasti päätyneet havittelemaan tuloslistan kärkisijoituksia! :)

Nimi: Milja
Kotisivut: http://www.lasileija.net/manteli/

16.10.2017 21:15
Ryhmä 2
Milja - M.B. Lemonetta - http://www.lasileija.net/manteli/hevoset/mb_lemonetta.php

Nimi: Niina Järvinen
Kotisivut: http://miivin.net/yksarit/petteri/

16.10.2017 12:25
Ryhmä 2
Niina Järvinen - Petteri - http://miivin.net/yksarit/petteri/

Nimi: Tyra Öhrn
Kotisivut: http://mollum.net/wallan/

10.10.2017 19:37
Ryhmä 2

Tyra Öhrn - Ankka - http://mollum.net/wallan/ankka.php

Nimi: Eenu

09.10.2017 17:50
Ryhmä 1
Eenu - Angwyn 1727 - https://angwyn.jimdo.com/amppa/

Nimi: felissa

08.10.2017 14:02
Ryhmä 1
Felissa - Vanan Kauro - http://raitatossu.net/felissa/vanankauro.html

Nimi: Amora

07.10.2017 20:42
Ryhmä 1
Amora - Everlasting Conway - http://solas.suntuubi.com/?cat=75

Nimi: Siri Peurankoski

07.10.2017 20:39
Hups :D
Ryhmä 1
Siri Peurankoski - Paranoid Hopper - http://kanelipulla.net/y/samu

Nimi: Siri Peurankoski

07.10.2017 20:37
Siri Peurankoski - Paranoid Hopper - http://kanelipulla.net/y/samu

 

 

Huomioithan, että kyseessä on virtuaalitalli ja jokainen hevonen on virtuaalihevonen.
Kaikki materiaali © Rihtniemi, ellei toisin mainita.

©2018 Rihtniemi - suntuubi.com